Sähköpyörien hankintaan ehdotetaan 400 euron tukea
Liikenne- ja viestintäministeriö ilmoitti 19.3.2018 suunnitelevansa sähköpyörien hankintaan 400 euron tukea. Käytännössä tämä tarkoittaisi heinäkuussa 2018 voimaan tulevaa lakia, jonka mukaan sähköpyörän hankintaan voisi pyytää 400 euroa tukea. Lisäksi tukea voisi hakea 1.4 2018 jälkeen hankittuihin sähköpyöriin. Taustalla on kansallisten ilmastotavoitteiden saavuttaminen. Joissain lähteissä on puhuttu jopa 16,5 miljoonan euron potista, mikä tarkoittaisi 41250 tuettua sähköpyörää vuodessa. Kaiken lisäksi tämän tuen voisi uusia joka vuosi.
PÄIVITYSTÄ ASIAAN 12.4
Hankintatuki on laitettu jäähylle, uutisoi yle. Ehdotus ei päässyt esityslistalle ja se saattaa päätyä vasta seuraavan hallituksen käsittelyyn. Uutisen mukaan uudistus sai runsasta vastustusta, vaikka aikaisemmin oltiin uutisoitu ainakin lausuntokierroksella saatujen palautteiden olleen pääasiassa positiivisia. Valitettava asia kaikille sähköpyörän ostoa suunnitteleville, sillä tämä tuki olisi muodostaan riippumatta tarjonnut hyvän kannusteen pyörän ostoon. Palatkaamme asiaan kun se tulee jälleen aiheelliseksi.
Voiko ulkomailta ostettuun sähköpyörään saada tukea ?
Tätä emme valitettavasti vielä tiedä. Lähetimme kuitenkin sähköpostia asiaa koskien ylitarkastajalle, joka on vastuussa valmistelusta (22.3.2018). Toivottavasti hän vastaa viestiin ja voimme päivittää tätä artikkelia. Mikäli tuen saaminen nykyisessä ehdotetussa muodossaan olisi mahdollista myös ulkomailta ostetuille sähköpyörille, tarkoittaisi se halvimpien pyörien kohdalla jopa 40% alennusta hintojen ollessa noin tuhannessa eurossa.
Ylitarkastaja ei vastannut 12.4.2018 mennessä, mutta liekö sillä väliäkään, koska koko ehdotus on laitettu toistaiseksi hyllylle.
Mielipiteemme mahdollisesta sähköpyörien tuesta
Kaikenlainen liikuntaan kannustava toiminta on mielestämme erittäin suotavaa ja siksi ehdotus on lähtökohtaisesti kannatettava. Useilla keskustelupalstoilla, kommenttiketjuissa ja lakiehdotukseen liittyvässä palautekeskustelussa ollaan kuitenkin huolissaan juuri halpojen sähköpyörien yleistymisestä, mikäli pyörän hinnasta riippumatta tuki olisi 400 euroa. Olemme samoilla linjoilla sen asian suhteen, että pyörää ostettaessa, oli se sähköinen tai ei, kannattaa panostaa aina laatuun. Mikäli tämä 400 euron könttäsumma menisi läpi, tarkoittaisi se, kuten monen huolena on ollut, halpojen ja ei niin laadukkaiden pyörien ostamista. Nämä pyörät usein jäävät sinne varaston perukoille, sillä ne eivät ole mukavia ajaa ja akkuteknologia ei edusta parasta mahdollista. Lisäksi mahdollisuus uusia avustus joka vuosi, houkuttaa ostamaan halpaa, sillä tuskinpa uutta tuhansien eurojen sähköpyörää tarvitsee vuoden välein uusia saati edes halua uusia.
Parempi malli voisi olla vaikkapa prosentuaaliseen malliin pohjautuva korvaus, missä maksimimäärä on 400 euroa. Jos 1000 euron pyörästä saisi 10% korvausta olisi se 100 euroa. Tällä tavoin parhaan rahallisen hyödyn saisi ostamalla 4000 euron pyörän. Joka tapauksessa, mitä suurempi prosentuaalinen etu, sitä alempi olisi parhaan mahdollisen hyödyn tarjoavan sähköpyörän ostohinta.
Kansan raivo ehdotusta kohtaan
On ollut jännittävää nähdä kuinka vihaiseksi ihmiset tulevat heti tämänkaltaisen ehdotuksen tultua julki. Monissa kommenttiketjuissa legendaarinen ”autoileva kansa” on menettänyt malttinsa aiheen tiimoilta. Tässä tiivistettynä mielipiteitä aiheesta:
- Rahat menevät hukkaan, 16 miljoonaa pyöriin jotka kuitenkin päätyvät kellariin
- Kukaan autoilija ei varmasti vaihda sähköpyörään, vaan kaikki tavallisella pyörällä ajavat ja julkisilla matkustavat ostavat sähköpyörän
- Sähkö saastuttaa – ilmeisesti ihmiset ovat sitä mieltä että akun lataaminen on yhtä paha asia kuin autolla ajo
- Vaimolle on ostettu sähköpyörä 2 vuotta sitten, se on painava ja häntä pelottaa että se varastetaan – siksi tämä on huono ehdotus
- Talvella ei voi ajaa pyörällä, teitä ei aurata, en kannata.
Se mikä tuntuu kaikilta unohtuvan, on esimerkiksi kansanterveydelliset vaikutukset, joita pyöräily saa aikaan. Jos ihminen aloittaa liikunnan, sanotaan vaikka 10 000 uutta pyöräilijää, jotka edes satunnaisesti pyöräilevät uudella sähköpyörällään, heidän kuntonsa kohoaa ja näin voidaan välttää vaikkapa 2 sairauspäivää vuodessa / henkilö ja 50 sairaalahoitoa vaativaa tapausta (esim nivelongelmat, sydän- ja verisuonitaudit jne), tulee tästä säästöjä sekä yhteiskunnalle, että työnantajalle. Lisäksi ilmanlaatu saattaa parantua tietyillä alueilla, missä autoilu on periaatteessa turhaa, mutta monille tällä hetkellä pakollinen paha.
Nämä 16 miljoonaa euroa eivät ole vain potti, mikä jaetaan tietylle pienelle kansanosalle, niinkuin monilla nyt on huolena. Kannustamalla tätä pientä kansanosaa tekemään parempia ratkaisuita terveytensä ja ympäristönsä hyväksi, edesautetaan myös muiden kansalaisten hyvinvointia pidemmällä tähtäimellä esimerkiksi pienempien kansallisten terveydenhoitokulujen ja puhtaamman ilmaston (ja ilman) avulla.
Jätä kommentti
Halutako liittyä keskusteluun?Sana vapaa!