Kauden avaus ja suunnitelmat kesälle
Päivää kanssapyöräilijät.
Jotta saadaan blogi kunnolla käyntiin, ajattelin tähän toiseen julkaisuun kertoa hieman missä on tullut pyörittyä ja mitä olisi tarkoitus tehdä ensi kesänä, muutakin kuin ryypätä.
Kuten aiemmin on tullut varmaan selväksi, viime keväänä ostamani Fuji Classic on tuonut pyöräilyyn aivan uutta poltetta. Sitä ennen pyöräily tuntui olevan vain pakko-pullaa; paikasta A paikkaan B, ja autolla jos mahdollista. Sittemmin pyörällä on menty kaikkialle; töihin, baariin ja jopa mökille.
Viime kesän reissut kohdistuivat lähinnä pääkaupunkiseudulle ja pituutta kertyi yleisesti 30-50 kilometriä reissua kohden. Ja ei, kyseessä ei ollut mitään mahdollisimman kovatempoisia kuntosykähdyksiä, vaan hauskanpitoa kavereiden kanssa.
Vaikka kevät on kovasti koittanut viivästyttää pyöräilykauden aloittamista, muutama lyhyt lenkki on silti käyty heittämässä. Lähinnä testatakseni, kestääkö tuo lukkorengas nyt paikoillaan; ensimmäisellä yrittämällä ei kestänyt, mutta nyt on niin järjettömässä momentissa että luulisi pitävän.
Ilahduttavaa näillä testikierroksilla oli myös huomata kuinka autoilijat ovat valmiina ottamaan avosylin pyöräilijät vastaan näin kevään korvalla! Ehdin rullailla noin 200 metriä asunnoltani, kun ensimmäinen ystävällinen autoilija rupesi tööttäilemään ja huitomaan minua pois ”ajoradalta”. Kävelytie oli vielä tuolloin pääosin jään ja lumen peitossa, joten sillä ajaminen ei olisi tullut kysymykseen. En aiheuttanut vaaraa muulle liikenteelle, tiellä ei ollut muita kulkijoita ja liikuin aivan ajoväylän oikeassa reunassa. Mutta eikai siinä mitään, tämä liikenteen supertähti koki ilmeisesti toiminnan erittäin loukkaavana autoilevaa kansaa kohtaan.
Ja vielä katsaus kesän suunnitelmiin. Tarkoitus on saada itsensä tarpeeksi hyvään kuntoon, että kesän lopulla onnistuu pidempi reissu. Alustavasti suunnitelmissa on ollut käydä Iittalassa mökillä, eli matkaa kertyisi viikonlopulle noin 250 kilometriä. Siinä riittää tekemistä, kun nyt tuntuu puhti loppuvan viiden kilometrin jälkeen. Muita visioita on myös ollut; esimerkiksi veneellä turun saaristoon ja pyörät kyytiin. Myös pari muuta mökkireissua on käynyt mielessä, mutta jää nähtäväksi kuinka monta näistä ideoista kerkeää toteuttamaan, kun ei kesälomaakaan ole hirveästi tiedossa.
Jätä kommentti
Halutako liittyä keskusteluun?Sana vapaa!