Fiksin huolto ja kevään ensimmäiset tunnelmat

Menneitä vuosia fiksillä – kilometrikisa

Viimeisimmästä postauksesta rupeaakin olemaan aikaa kunnioitettavat kolme vuotta ja pyöräilyn saralla on tapahtunut kaikenlaista. Pyörä on edelleen sama Fujin Classic Track (tai joku semmoinen) fixed gear vuosimallia noin 2011. Vastaava on jotakuinkin tämä.

Suurin saavutus lienee viime keväästä (2016) syksyyn kestänyt kilometrikisa, mihin osallistuin työpaikkani joukkueessa. Kilometrejä taisi tulla työmatkapyöräilystä noin 1500 ja kokemus oli luvalla sanoen lannistava. Tietenkin kilpailuvietti herää siinä vaiheessa, kun kisa etenee ja huomaa, että voi taistella joukkueen kärkisijoista ja siksi kilpailun loppu söikin täysin ilon pyöräilystä. Kun viidettä kertaa viikossa lähtee painamaan lokakuun alussa vastatuuleen kylmässä säässä tihkusateen antaessa oman antinsa suoritukselle, rupee motivaatio häviämään nopeammin kuin Suomen hyvinvointivaltion perusta.

Vihdoin kilpailu saatiin päätökseen ja ensimmäistä kertaa aikuisella iällä olin helpottunut, että pyöräilykausi päättyy. Kilpailun viimeisen päivän jälkeen en pyöräillyt metriäkään ennen huhtikuuta 2017. Lopulta kuitenkin sijoituin kisassa toiseksi, mitä pidin melko hyvänä suorituksena, sillä viimisellä viikolla pystyin vielä ohittamaan toisena olleen pyöräilijän ja lopulta eroa oli vain noin 5km.

Kisan aikana huomasin, kuten varmaan jo vuotta aikaisemmin kesällä 2015, että pyörä kaipaisi huoltoa. Nimenomaan isompaa huoltoa, sillä takavanne oli ruvennut heilumaan (monien eri osien kulumisen johdosta) ja ketjut sekä rattaat olivat erittäin kuluneet. Syksyllä kauden päätyttyä pyöräily tai siihen liittyvät asiat eivät kuitenkaan kiinnostaneet lainkaan ja siksi siirsin pohdinnan vuoteen 2017.

Fiksin huolto

Helmikuussa jostain syystä keksin, että nyt olisi hyvä aika huoltaa pyörä. Pientä pintahuoltoa lukuunottamatta samoilla rattailla ja ketjuilla ja muilla härpäkkeillä oli ajettu ainakin 3000 kilometriä vuosien aikana, todennäköisesti enemmänkin. Nyt oli kuitenkin, kuten aiemmin mainittua, aika isommalle huollolle, ennenkuin jotain menee pahasti rikki.

Omat kyvyt huoltamisessa rajoittuvat juuri niihin perustoimenpiteisiin, kuten renkaanvaihtoon ja jarrupaloihin, joten siksi päätin etsiä paikan, mikä huoltaa nimenomaan Fixed Geareja. Miksi paikka mikä huoltaa nimenomaan Fixed Geareja? Kun sain pyörän kauan sitten, siitä meni välittömästi lukkorengas rikki, mikä aiheutti luistoa polkiessa ja jarruettaessa. Itsekään en vielä kovin hyvin tuntenut pyörää ja sen osia ja siksi kävin kyselemässä ainakin neljästä paikasta, että mitä tälle asialle voisi tehdä. Vastaus kaikissa paikoissa oli sama; ”ei tiedä”. Monessa paikassa ei oltu edes nähty kyseistä osaa, saati pyörätyyppiä. Lopulta tilasin CRC:stä lukkorenkaan ja sen kiristämiseen tarvittavan työkalun ja hoidin homman itse. Ja se homma ei ollut vaikea.

Jokatapauksessa, käsitykseni oli se, että fiksiä ei kannata viedä ihan mihin tahansa huoltoon, sillä suurella todennäköisyydellä siellä ei tiedätä tarkkaan mitä pyörälle pitäisi tehdä. Olin kuullut liikkeestä Helsingin Kalliossa, mikä on erikoistunut juuri fikseihin ja sinkuloihi ja päätin kysellä mikä on homman nimi.

fuji classic track
Fuji huollon jälkeen

Fiksin huolto kumiluodissa

Kyselin kumiluodista helmikuun puolivälissä, että paljonko huolto ja uudet osat mahtaisivat maksaa. Listasin huollon tarpeeksi ainakin ketjujen vaihdon, rattaiden vaihdon, napojen huollon ja pinnojen kiristelyn.

Vastausta jouduin odottamaan useamman minuutin ja sain eteeni arvion työn ja osien hinnasta. Laskeskelin summat yhteen ja tulos oli jotakuinkin 180€ (sisältäen fiksin perushuollon 90€), mikä ei kuulostanut lainkaan pahalta. Sitten oli aika sopia, milloin pyörä huollettaisiin, päivä taisi olla perjantai. Hommat etenivät nopeaan tahtiin ja seuraavana tiistaina pyörä oli valmis. Tässä vaiheessa on hyvä esittää välikysymys; Minkä takia ihmiset vievät pyöränsä huoltoon huhtikuussa? Itse ajattelin, että helmikuussa on melko normaali aika viedä pyörä huoltoon, koska eihän sillä ole mitään väliä milloin pyörän huoltaa. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ole, vaan kansalaiset ovat tyytyväisiä asettaessaan kulkuneuvonsa viikkojen mittaiseen jonoon maalis-toukokuussa.

Seuraavassa listaus siitä, mitä huollossa vaihdettiin ja mitä se maksoi:

Täyshuolto: 90€

Eturatas 46T: 39€

Fixi ratas: 30€

Ketju: 20€

Jarrupalat: 11€

Eli yhteensä huolto maksoi 190€. Budjetissa pysyttiin siis melko hyvin. Huomioon ottaen myös se, että pyörä oli valmis kolme arkipäivää sen jälkeen kun olin kysellyt huollosta. Lisäksi mukaan tuli melko yksityiskohtainen selonteko pyörän kunnosta ja huollon toimenpiteistä.

Uusi eturatas Uusi eturatas

Huollon jälkeen

Huollon jälkeen meni tietenkin vielä pari kuukautta ennenkuin pääsin oikeasti testaamaan pyörää. Nyt takana on jotakuinkin 60 kilometriä ja pyörän nykykunnosta voi muutaman sanan mainita. Rattaat ja ketjut ovat mainiot ja pyörä on jälleen mukavan hiljainen. Myös takavanne on jämäkkä, mikä lisää ajomukavuutta entisestään. Ainahan pitää myös jotain huonoa löytää, kampi kolisee tai lonksuu edelleen toisinaan. Se tosin pitäisi varmaankin vaihtaa, eikä huollossa sille mitään pysty tekemään. Lisäksi toisessa polkimessa oli muutama ruuvi irronnut ja ne olisi voinut laittaa kuntoon. En tosin itsekään muistanut, että ne olivat lähteneet irti.

Mitä tästä kaikesta opimme;

  1. Pyörä kannattaisi varmaankin huoltaa useammin kuin 3000+ kilometrin välein
  2. Huollata pyöräsi ennen varsinaista kautta
  3. Kumiluoti on ainakin yhden kokemuksen perusteella hyvä paikka huollattaa fiksi

Takaratas ja ketjut
Takaratas ja ketjut

Timo

0 kommentit

Jätä kommentti

Halutako liittyä keskusteluun?
Sana vapaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *